Posted by Heini on Jun 22nd, 2007
Kaiken sen nukkumisen välissä ehdimme käväistä torstai-iltana juhlistamassa juhannusta yksillä rommikolilla laivan baarissa. Tuntuu siltä, että kuuluisimme joukkoon, jos olisimme 30-40 vuotta vanhempia tai jos meillä olisi lapsia.
Siinä yhteydessä pelasimme muutaman euron pelikoneilla, joista yhden Jussi tyhjensi hannuhanhimaiseen tuuriinsa. Viistosti pelikoneiden takana oli pöydän ääressä muutama viisi-kuusikymppinen mies, jotka sitten pelikoneen kilinän innoittamana huikkasivat minulle silmäniskun kera: “Tytöt sitten tyhjensivät pelikoneen!”. Poistuessamme pelikoneilta miehet olivat hetken näyttäneet siltä, että haluaisivat tehdä lähempääkin tuttavuutta, ennen kuin huomasivat Jussin. Että joo, enemmän tulee Kanarian saaret mieleen kuin porauslautta.
Siitä huolimatta olo on rentoutunut ja odotamme innolla (ja levänneinä) tulevia seikkailuja. :)
Posted by Jussi on Jun 22nd, 2007
Pikainen päivitys uskomattoman hitaan kännykkädatayhteyden yli jossainpäin Itämerta: Satamaan tullessamme olemme olleet tällä paatilla noin 30 tuntia, joista arviolta kolme ja puoli istumassa ruokapöydässä, noin tunti kannella happihyppelemässä, viisi-kuusi tuntia sängyssä maaten televisiota katsoen tai lukien ja loput nukkuen.
Laivamatka toimii juuri kuten pitikin, myöhäisillasta ajeltava vajaan 250km pätkä ensimmäiseen majapaikkaan menee varmasti helposti tämän lepäämisen jälkeen. Heiniä tosin mietityttää, kuinka pitkä lepo lauantain vastaavaan ajomatkaan sitten tarvittaisiin jos samaa menettelyä jatketaan. :)
Posted by Jussi on Jun 21st, 2007
Valmistelut ovat nyt ohi ja matka alkanut. Jip-jee.
Posted by Jussi on Jun 20th, 2007
Koska aiempi salasanasuojattu hyvin alustava reitti tuntui kiinnostavan, tässä sama tekstimuodossa.
Tämä on melko varmaa:
- Saksa
- Itävalta
- Liechtenstein
- Sveitsi
- Italia
- Ranska (Cote d’Azur)
Noiden jälkeen onkin sitten epävarmaa, eli tämä on spekulointia:
- Lisää Ranskaa, joukossa hieman Italiaa, Sveitsiä ja Saksaa
- Luxemburg
- Belgia
- Hollanti
Posted by Jussi on Jun 20th, 2007
Hienot jutut jäävät suurelta osin loistamaan poissaolollaan koska ei yksinkertaisesti ollut aikaa toteuttaa niitä. Kartat ja kuvat toki toimivat, mutta suunnitelmissa oli hieman siistimpiäkin juttuja. Näillä kuitenkin mennään, katsotaan mihin se riittää.
Tänään viimeinen rykäisy töitä ja huomenna lähtö. Jepjep.
Posted by Heini on Jun 17th, 2007
Tänään käytiin shoppailemassa kaikennäköistä tulevaa reissua varten. Suunnaton stressi alkaa pikkuhiljaa muuttua perhosiksi vatsanpohjassa kun pikkuhiljaa alkaa ymmärtää, että ihan kohta päästään oikeasti tien päälle. Lähestulkoon kaikki tarvittava Saksaan meneviä tuliaisia lukuunottamatta on nyt hankittu ja seuraava operaatio on pakata ne niin, että kaikki oleellinen mahtuu mukaan.
Alkavasta viikosta tulee töiden ja matkavalmistelujen osalta niin kiireinen, että odotan jo innolla rauhallista lauttamatkaa.
Posted by Jussi on May 24th, 2007
Tänne tulee matkablogi, reissu alkaa juhannuksena ja päättyy noin neljä viikkoa ja yli 6000 tien päällä vietettyä kilometriä myöhemmin.
Palataan asiaan myöhemmin, odotettavissa hienoja juttuja.