Päivä 1: Matka ja saapuminen Miamiin

Reissu alkoi meille tyypilliseen tapaan koko yön valvomisella, tavaroita pakattiin pitkin yötä ja nukkumattomuuden tarkoitus oli sitten saada helpommin nukuttua koneessa jotta perillä jaksaa vielä pysyä hereillä sellaisen 6-8 tuntia kunnes on “oikea” nukkumaanmenoaika.

Ainakin itselläni tuo toimi kohtuullisen hyvin koska nukuin yhteensä noin 14 tunnin lentomatkoista arviolta ainakin 6 tuntia, mutta olin kyllä perillepääsyn, ruoan metsästyksen ja hyvin lyhyen sightseeingin (käytiin pikaisesti katsomassa Miami Beachin elämää ja värivaloja autosta käsin) jälkeen melkoisen tööt itsekin iltayhdeksän aikaan, eli noin vuorokausi kotoa lähdön jälkeen.

Lentomatkat sinänsä menivät oikein hyvin, tosin molemmat lennot niin Helsingistä kuin Frankfurtistakin myöhästyivät jäänpoiston vuoksi – Miamiin saavuttiin noin 40 minuuttia aikataulun mukaisen saapumisajan jälkeen.

Rajamuodollisuudet sujuivat oikein hyvin kun pidimme hieman vauhtia päästäksemme immigraation jonoon edes suhteellisen kärkijoukossa – kun jo yksin meidän koneessa oli 526 matkustajaa, siitä tulee ihan hyvä jono, puhumattakaan siitä jos koneita saapuu useampia lähekkäin. Tuo ei tosin auttanut koska jäimme sitten jumiin laukkuja odottamaan ja lopulta saimme laukut arvioilta viimeisen neljänneksen joukossa vajaa tunti koneen saapumisen jälkeen.

Aiemmilla reissuilla tulli on ollut aivan läpikävelyjuttu, joten hieman yllätti se, että nyt tulliselvitystä antamaan oli ihan hirvittävät jonot. Tosin kun yksi tullimies avasi neljännen tai viidennen tarkistuspisteen ja pääsimme siihen ensimmäisten joukossa, homma meni niin että miehelle ojennettiin tullikaavake (pysähtymättä jos mahdolista) ja homma oli siinä ja kiireesti viitottiin eteenpäin pois jaloista. 😀

MIA Mover

Kun pääsimme saapuvien puolelta ulos, alkoi matka liukutasoja pitkin kohti autovuokraamokeskukseen vievää automaattijunaa, MIA Moveria (oik.). Tässä vaiheessa olimme siis tehneet matkaa pelkästään Miamin lentokentällä jo vajaat kaksi tuntia ja kun vihdoin muiden odotellessa selätin autovuokraamon jonon voittajana, aikaa oli mennyt jo paljon lisää.

Auton kanssa kävi tavallaan vähän huonompi tuuri, saapuessamme oikealle tasolle hallissa tutulla paikallaan olevassa “Standard SUV”-luokan autojen rivissä oli vielä kolme autoa, mutta kaikissa oli jo asiakas. Kanssamme samaan aikaan tullut pariskunta ehti vielä ensin henkilökunnalle puhumalla nappaamaan ilmaisen upgraden pykälää suurempaan Fullsize-luokkaan (viimeinen niitäkin sillä hetkellä), joten meille jäi vaihtoehdoksi joko odotella että henkilökunta saa ajeltua lisää oikeita autoja paikalle tai sitten ottaa vastapäisestä rivistä ..tadadaaaa .. Minivan!

Eli nyt sitten hemmotellaan takapenkkimatkustajia automaattisilla liukuovilla ja ajellaan kuin futisäidit konsanaan Dodge Grand Caravanilla. Ei se mitenkään huono ole mutta kun oli kuitenkin jo ehtinyt asennoitua hieman erityyliseen autoon niin olihan tuo nyt jonkinlainen pettymys (erittäin, erittäin lievä sellainen, mutta kuitenkin).

Tämä kirjoitus on osa 4/13 sarjassa Florida & Karibia 2013