Saksa on tähän asti ollut aika jännä kokemus. En koskaan ole kokenut kovin suurta viehätystä tai eksotiikkaa Saksaa kohtaan ja ennen reissulle lähtöä koin sen lähinnä läpikulkupaikkana. Nyt olen kuitenkin huomannut tykkääväni siitä, enkä niinkään matkakohteena vaan paikkana.
Saksassa kaikki toimii kovin samantyylisesti kuin Suomessa: junaliikenne toimii samoin (paitsi että junat ovat paremmassa kunnossa), liikennekulttuuri on kovin samanoloista (paitsi että jämäkämpää ja toimii paremmin), panttipullotkin ovat ihan samanlaisia. Saksassa on kuitenkin olo kuin kotona, ja voisin hyvin kuvitella itseni asumaan Saksaan, esimerkiksi Berliiniin. Leipzig ja Münchenkin tuntuvat kyllä kotoisilta, mutta en silti oikein pitänyt niistä kovasti.
Heckl oli tosi mukava ja siisti yöpaikka. Nukuimme siellä hyvät yöunet ja aamulla lähdimme matkaan kohti Ingolstadtin Audi Centeriä. Siellä oli paljon Audeja (yllätys, yllätys) ja mulle tuli kauhea autokuume. Toivottavasti pääsen siitä eroon, sillä keskustassa asuessa siitä autosta olisi lähinnä vain harmia.
Audi Centeristä lähdimme kohti Dachauta. Aiemmin olemme ajelleet aika paljon autobahnia pitkin, mutta nyt päätimme ajaa pikkuteitä eli maisemareittiä pitkin. Ylempänä Saksassa maasto oli aika pohjanmaalaista, mutta tässä vaiheessa alkoi jo olla selkeitä korkeuseroja ja näin ollen myös maisemat olivat aivan äärettömän kauniita. Harmi, että kauniin maiseman vangitseminen (etenkin autosta käsin) on käytännössä mahdotonta.
Olen halunnut päästä käymään keskitysleirillä siitä asti kun joskus yläasteikäisenä sain Anna Frankin ensimmäistä kertaa käteeni. Tänään se pitkäaikainen toive toteutui, kun menimme Dachaun keskitysleirin museoksi muunnetulla alueella käymään. Dachaun keskitysleiri on ainoa, joka oli pystyssä natsiajan alusta ihan loppuun asti.
Suuri osa alueen rakennuksista oli aikojen saatossa jo tuhottu, mutta suurin osa leiristä oli vielä pystyssä tai uudelleenrakennettu. Ehkä mieleenpainuvinta tuolla alueella oli suihkujen muotoon naamioitu kaasukammio, jota ei kuitenkaan koskaan otettu käyttöön, sekä krematorio, jonka uunit polttivat kerralla useita ruumiita. Ne jotenkin konkretisoivat kaiken leirillä tapahtuneen.
Viihdyimme keskitysleirin museossa sulkemisaikaan asti ja lähdimme sen jälkeen ajamaan kohti Münchenia. Tämän reissun tähänastisesti ehkä ikävin osa on se, että olimme puoliksi vahingossa unohtaneet varata hotellin Münchenista ennen kuin lähdimme liikkeelle. Ajattelimme, että siitä ei tule mitään ongelmaa, kun kyseessä on kuitenkin iso kaupunki. Eikä siitä varsinaisesti tullutkaan ongelmaa, mutta oli kovin epämukavaa ajella lähemmäs tunti ristiin rastiin Münchenin tukkoista keskustaa etsien parkkipaikkaa ja nettikahvilaa.
Lopulta kuitenkin löysimme molemmat, mutta siinä vaiheessa alkoi jo nälän ja ruuhkien takia molemmilla olla mieli vähän maassa. Buukkasimme itsemme sisään reissun jo toiseen Tryp-ketjun hotelliin, josta saimme “business”-luokan huoneen. Käytännössä huone on aika nuhjuinen, vaikka varustelua onkin vähän normaalia huonetta enemmän. Sänky on sohvasta ulos vedettävä kahden hengen peti, mutta eiköhän siinä yhdet yöunet nuku.
Yritimme äsken mennä hotellin ravintolaan syömään, mutta se oli täysin autio, vaikka katettu salaattipöytä kertoikin, että se todennäköisesti oli auki. Lähdimme kuitenkin metsästämään ruokaa ulkoa ja löysimme ihanan, puistoisan italialaisravintolan Ristorante IL Castagnon, jossa söimme ilahduttavan halvat mutta todella hyvät annokset. Jussi otti pihvin, joka oli lähes kaksi kertaa Suomessa totutun kokoinen, ja itse söin lasagnea muistaen taas miksi sitä ei sovi syödä ravintolassa: uunissa ollut tarjoiluastia on niin kuuma ja tekee ruuan niin kuumaksi, että syöminen on tosi hidasta puuhaa.
Tulimme juuri takaisin hotellille, ja kellokin alkaa jo olla nukkumaanmenon verran. Ehkä tässä joku ilta ehtisi vähän lepäilläkin, saa nähdä 
Navigaattori ei muuten ole parhaimmillaan paikoissa, joissa on tiheään risteyksiä, vaikka se maantiellä onkin voittamaton. Tänään Münchenin keskustassa navigaattori ei meinannut pysyä perässä, josta syystä ajoimme muutaman kerran väärään paikkaan, ja jokusen kerran se yritti ohjata meitä harhaan vaihtamalla reittiä ihan randomisti.